Seura

KTP Koripallo Ry:n strategia on syntynyt tiiviissä yhteistyössä seuratoimijoidemme kanssa.

Keväällä 2023 käynnistimme strategiatyön työpajan ja kyselyn muodossa. Seuran strategiproressin ensimmäisessä vaiheessa kokoonnuimme työpajaan 30 seuratoimijan voimin työstämään seuran strategiaa, arvoja sekä toiminnan painopisteitä.

Kuva 1: Seuratoimijat kehittämistyön merkeissä toukokuussa 2023.

Tuloksellisen ja antoisan seuran kehittämispäivän aineistoa on koostettu ja jatkotyöstetty kuluneen kauden aikana. Keskeisiä elementtejä on näkynyt toiminnassamme jo viime keväästä alkaen. Yhtenä keskeisenä osa-alueena on toiminnassamme näkyy yhteisöllisyyden vahvistaminen.

Kuva 2: Seuran kauden 2022-2023 päättäjäisissä isot ja pienet kokoontuivat mukavan yhdessä olon, hauskojen kisailujen sekä palkitsemisten merkeissä.

KTP Koripallo Ry:n seuratoimijat kokoontuivat isommalla joukolla uudestaan joulukuussa. Tapaamisen yhteydessä kurkistettiin kaikkien joukkueiden kuluneeseen syyskauteen, vaihdettiin kuulumisia sekä ajatuksia muiden seuratoimijoiden kanssa. Joukkueiden kuulumiset julkaistiin myös seuran somekanavissa sekä nettisivuilla.

Kuva 3: Seuratoimijoiden pikkujouluissa kuultiin kaikkien joukkueiden kuulumisia sekä vaihdettiin ajatuksia mm. treenaamisesta.

Nyt seuran strategiatyön ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen ja pääset tutustumaan seuramme kehittämistyön toimenpiteiden tuloksiin. Voit lähettää meille terveisiä myös kehittämistyöhön liittyen täältä.

Seuratoiminnan vahvana voimana ja eteenpäin vievänä tekijänä on arvokas vapaaehtoistyö. Myös meillä KTP Koripallo Ry:ssä on tarjolla paljon seuratason vapaaehtois- ja kehittämistyötä. Otathan rohkeasti yhteyttä keneen tahansa seuran hallituksesta tai tämän linkin kautta, mikäli sinä voisit olla mukana kehittämässä seuraamme tai mukana erilaisissa seuratason vapaaehtoistehtävissä. Seuratason vapaaehtoistehtäviä löytyy laidasta laitaan ja kaikki vapaaehtoistyöstä ja seuratoiminnan kehittämisestä kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaamme. Voit myös itse ehdottaa millaisessa roolissa juuri sinä voisit olla mukana.